Sivut

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Hillan kanssa ulkona

Eli olin tänään Hillan ja Mellun kanssa ulkona. Hypytettiin siinä vähäsen Hillaa ja muuten vaan pompittiin ympäri pihaa. Otettiin paljon kuviakin ja suurin osa niistä on Mellun ottamia. Laitan niitä sitten tuonne alas. Semmonen uutinen pitää nyt kertoo, että Elmo ja Hilla tulevat nyt toimeen ja ovat siis  kaverit:).














lauantai 9. toukokuuta 2015

Tuholainen ja kuvia tytöistä

Hilla oli tänään olessaan vapaana, yrittänyt hypätä kanien tavara hyllyyn ja kaatanut ja avannut yhden ruokalaatikoista. Hilla oli ilmeisesti myös syönyt ruokia.




Meidän kanien tilat

Eli meidän kanit asuu "kanien huoneessa", jossa on kyllä vähän munkin tavaroita, mutta suurimmaksi osaksi kanien tavaroita. Kanimme saavat normaaleina päivinä olla vähintään 5h vapaana niiden huoneessa, mutta erikois päivinä esim. jos olen vaikka ringette matkalla saavat he siltikin olla vähintään 2h vapaana. Elmon ja Nupun häkit ovat kaksikerroksisia, isäni rakentamia.(yksi kerros noin 140cm kokoisen tehdashäkin kokoinen). Hillankin häkki on isäni rakentama, mutta vain yksikerroksinen. (en ole varma Hillan häkin kokoa, mutta ainakin isompi kuin tehdashäkki ja mahdun itsekkin sinne sisälle).


Hillan häkki

Nupun häkki

Elmon häkki




kanien  huonetta

Olen tehnyt kaikkien meidän kanien häkkeihin nimikyltit




 

tiistai 5. toukokuuta 2015

New bunny!

Meille muutti vähän yli kuukausi sitten (26.3.) uusi kani, Kaivopuiston kaunis Regina, tutummin Hilla. Hilla on rodultaan ranskanluppa ja se on syntynyt 30.1.2015. Hillan väri on isabella. Hilla viihtyy sylissä rapsuteltavana. Yleensä se myös nuolee rapsuttajaa. On ne vaan niin ihania!











maanantai 4. toukokuuta 2015

Taukoa ja tiedotusta!

Anteeksi noin kolmen kuukauden postaus tauko:(. Meillä on koulussa ollut niin paljon kokeita ja toinen syy on se, että kamerastani oli loppunut akku ja laturi oli hävinnyt. Nyt onneksi löysin sen:).
Nyt yritän postata vähän ahkerammin.
Tiedotus asia koskee sitä, että ajattelin kertoa tässä blogissa vain kaneista eli tehdä tästä kaniblogin.